Digiverkosto
YHTEISÖN PERUSTAMINEN - YHTEISÖN FASILITOINTI - VERKKOKURSSIN SUUNNITTELU
TAVOITE - MIKSI?
Halusimme edistää sosiaalialan digitalisaatiota kokoamalla yhteen kaikki asiantuntijat Suomessa, jotka ovat kiinnostuneita digitalisaatiosta tai kokeilevat sitä omassa työssään. Koska sosiaalialan työ on luonteeltaan hyvin sitovaa ja aikaa osallistua koulutuksiin on vähän, lähdimme miettimään ratkaisua, joka sopii sosiaalityöntekijöiden työarkeen.
PROSESSI - MITÄ?
Vertailtuamme erilaisia digikoulutusalustoja, päädyimme käyttämään Howspacea, joka oli erityisesti luotu yhteisön rakentamiseen. Emme halunneet tehdä vain verkkokoulutusta, vaan luoda keskustelevan oppimisyhteisön.
Käytimme paljon aikaa koulutuksen punaisen langan ja rakenteen miettimiseen. Halusimme kääntää ajatuksia sosiaalialan hyvin rakenne- ja organisaatiolähtöisestä ajattelusta asiakaskeskeiseen ajatteluun. Päädyimmekin rakentamaan koulutuksen ja keskustelun asiakkaan palvelupolun ympärille (kuvassa).
Oppimisyhteisö kokoontui kerran kuussa yhdeksän kuukauden ajan. Toimme joka kuukausi alustalle yhden uuden teemakokonaisuuden ja fasilitoimme siitä syntyviä keskusteluja kahden viikon ajan. Lisäksi verkosto kokoontui kasvokkain ja etänä kahteen seminaariin.
TULOKSET JA OPIT
Oppismisyhteisöön osallistui 340 alan ammattilaista. Osallistujat olivat erityisesti tyytyväisiä koulutuksen muotoon, joka mahdollisti osallistumisen kiireisessä arjessa. Myös yhteisön ilmapiiriä kehuttiin kovasti. Tärkeä oppi olikin se, että oikeanlaisen ilmapiiirin synnyttäminen on aivan yhtä tärkeää kuin koulutussisältöjen suunnittelu.
Digiverkoston osallistuja kuvasi yhteisön ilmapiiriä näin.
Olette luoneet Digiverkostoon avoimen, innostavan ja rohkaisevan ilmapiirin!
Digiverkoston materiaaleista luotiin myös verkkokurssi.